Koulumaailmassa tulee usein vastaan tilanteita, joissa lapsi on rikkonut sääntöjä, mutta kieltää tehneensä mitään, vaikka olisikin täysin varmaa ja selvää, mitä on tapahtunut.

“En minä tehnyt.”

“Se oli joku muu.”

Miksi lapsi valehtelee, vaikka hän tietää aikuisen tietävän totuuden?

Yksinkertainen selitys on, että lapsi yrittää välttää seuraukset. Mutta taustalla voi olla myös pelkoa ja häpeää. Oman teon myöntäminen voi tuntua vaikealta, jos lapsi pelkää aikuisen suuttumista, rangaistusta tai hyväksynnän menettämistä. Silloin asian kieltäminen tai syyn vierittäminen toisen harteille voi olla nopea tapa suojautua epämiellyttävältä tilanteelta.

Joskus lapsi on voinut myös oppia kokemuksistaan, ettei rehellisyys kannata. Jos totuuden kertomista seuraa toistuvasti esimerkiksi aikuisen voimakas suuttumus, syyllistäminen tai häpäiseminen, lapsi voi oppia salaamaan asioita.

Joskus aikuinen ei ehkä jaksa tai pysty vastaanottamaan lapsen kertomaa. Lapsen kokemus voidaan torjua tai aikuisen tunnereaktio voi olla niin voimakas, että lapsi alkaa varoa sitä, mitä kertoo.

Lapsi ei välttämättä ajattele tietoisesti, että aikuinen ei pystyisi vastaanottamaan totuutta. Hän voi oppia, että kertomalla totuuden jotain ikävää tapahtuu ja totuuden salaamalla hän voi selvitä paljon helpommalla.

Yksittäisestä valheesta ei tietenkään voi päätellä mitään lapsen kotioloista. Joskus lapsi yksinkertaisesti kokeilee, voiko valehtelemalla välttää vastuun. Silloinkin aikuisen rauhallinen suhtautuminen on tärkeää.

Jos aikuinen tietää, mitä tapahtui, lasta ei välttämättä tarvitse painostaa tunnustamaan. Kun toinen aikuinen, esimerkiksi opettaja kertoo lapsen rikkoneen sääntöjä sääntöjä ja on selvää, mitä on tapahtunut, lasta ei tarvitse sen enempää tentata. Riittää, että aikuinen toteaa: ”Tiedän, mitä on tapahtunut. Nyt mietitään, miten jatkossa edetään, että asia ei enää toistu.” Tenttaaminen voi opettaa lapselle, että aikuiset eivät luota toisiin aikuisiin ja myös sen, että on ainoa keino päästä pälkähästä on valehdella.

Valehtelun ymmärtäminen ei tarkoita, että valehtelu olisi hyväksyttävää. Lapsen täytyy oppia kantamaan vastuuta teoistaan. Samalla hänen pitäisi voida oppia, että totuuden kertominen on turvallista myös silloin, kun hän on tehnyt väärin.

Rehellisyyttä ei siis opeteta vain sanomalla “Älä valehtele”. Lapsi oppii rehellisyydestä myös sen perusteella, mitä tapahtuu silloin, kun hän kertoo meille vaikean totuuden. Hyväksymmekö sen ilman tenttaamista?

Kun lapsi valehtelee, kannattaakin ehkä kysyä:

Pelkääkö lapsi, että jotain tapahtuu, jos hän kertoo totuuden?

Samoin aikuisena meidän on hyvä kysyä myös:

Olenko sellainen aikuinen, jolle lapsi uskaltaa kertoa myös sellaisen totuuden, jota minun on vaikea kuulla?

Voimia pienen rinnalla kulkemiseen!

-Niinamaria